Blog


Ihmeellinen internet! Olen selvitellyt mastiffien kystinuriaa ja päässyt hieman eteenpäin. Monilla ihmisillähän on se käsitys, että sairaudet periytyvät aina yksinkertaisesti eli alleelit (geenin kopio) ovat joko resessiivisiä tai dominantteja ja yksilö on joko sama- (homotsygootti) tai eriperintäinen (heterotsygootti) jonkin sairauden suhteen. Kystinuria ei periydy näin. Simppeli esimerkki on vaikka irskien […]

Onko mastiffien kystinuria samanlainen kuin irskien?


Hyperkeratoosi eli päkiänkovettumatauti (”corny feet”) on irlanninterriereille ja joillekin muille roduille tyypillinen perinnöllinen sairaus, joka tullessani rodun pariin vuonna 1983 oli yhä varsin kuuma peruna. Tuon ajan suomalaisesta irskikannasta suuri osa polveutui norjalaisista koirista, joiden linjoissa sairautta esiintyi runsaasti. Suomessa oli myös muita tuonteja, jotka olivat jopa itse sairaita ja […]

Pikamietteitä hyperkeratoosin geenitestistä


Ulkomuototuomarien laajennuskoulutuksesta ovat vastuussa rotujärjestöt. Kun jollain rotujärjestöllä on yksi rotu hoidettavana ja jollain monta kymmentä, yhdistykset ovat eriarvoisessa asemassa, mikä on myös kustannuskysymys. Tunnetusti joidenkin rotujärjestöjen rotuja on vaikea päästä oppimaan ja suorittamaan koearvosteluja. Myös koulutusten taso vaihtelee ymmärrettävästi. Ulkomuototuomarit ry onkin väläytellyt mahdollisuutta, että tuomarien erikoiskoulutus siirtyisi sille. […]

Fiktiivisiä keskusteluja III: Tuomarikoulutuksesta



What you propably didn’t know about Irish Terrier colour Irish Terriers are not red. They are sable coloured, which means they usually have some black hair at some point of their life, at least in puppyhood. The colour is the same as in Collies, Afghan Hounds, ”red” Dachshunds etc. And […]

Irish Terriers are not red


Koirat mitataan numeroin terveeksi (A-lonkat ja nollan kyynerpäät), kun samaan aikaan keskimääräinen elinikä laskee ja koirat elävät kutisevan, autoimmuunisairauksien piinaaman elämän, kirjoittaa Juha Kares blogissaan (20.3.2013). Hän myös siteeraa tuntematonta ajattelijaa: Sanonkin hauskan kuulemani  sanonnan ääneen: “Keskuudessamme on neroja, pikkutyttöjä ja tilastonikkareita, jotka osaavat katsoa koiriemme terveyden Internetistä.” Se on […]

Koirankasvatusta kotisohvalta


Yhdistyksen hallitus on 9.2.2013 pitämässään kokouksessa yksimielisesti päättänyt lakkauttaa kasvattajakollegion. Sen tilalle perustetaan jalostustoimikunta, jonka sääntöjä laatimaan ja toiminnan runkoa suunnittelemaan hallitus pyysi tiettyjä henkilöitä. Lisäksi tämä suunnittelutyöryhmä laatii uudet pentuvälityksen ehdot. Jalostustoimikunta tulee olemaan hallituksen alainen ja hallitus viime kädessä hyväksyy säännöt ja ehdot. Pentuvälittäjä tulee olemaan jalostustoimikunnan ulkopuolinen […]

Fiktiivisiä keskusteluja II



Let’s  have a good look in the mirror. Is the breed slowly dying? Illnesses take more and more dogs out of breeding, and very soon all dogs have the same common ancestors – even known carriers of illnesses. We have to get a grip if we want to keep the […]

Faster and faster to nowhere


– Jalostustieteellinen toimikunta haluaa, että määritellään missä kulkee yhden yksilön ylikäytön raja tässä rodussa ja että siihen otetaan selkeesti kantaa. Näitten meiän rekisteröintilukujen perusteella se asettuu siihen 8 pentuun, joka on siis 1-2 pentuetta. – Ihan tyhmää. Ei me ainakaan suostuta. Ihan hölmöä. Ehdotan poistettavaksi. – No, sitten tää JTO […]

Fiktiivisiä keskusteluja I


Sovellan tässä erästä ideaa yritysjohtamisen puolelta. Alkuperäinen ajatusrakennelma on Jari Parantaisen Pölli tästä -blogista. Usein koirankasvattaja on emotionaalisista syistä juuttunut niihin koiriin, joiden kanssa hän jakaa kotinsa tällä hetkellä. Kasvatustyössä ajatukset kulkevat tätä rataa: 1. Minulla on nämä koirat. 2. Nämä minulla olevat koirat ovat tällaisia. 3. Voin kasvattaa vain […]

Häntä heiluttaa koiraa



Heipä taas. Tällä kertaa F-koekeittiömme makustelee jälleen terveysasioita, koska ne ovat mukavan mausteisia ja herättävät aina jännittäviä intohimoja. Erityisesti toisten koirien terveys tai pikemminkin sairaus saa kilpailijoista esiin perin raadollisia puolia, kuten vahingoniloa ja helpotusta: ”Onneksi tuo ei syntynyt minun pentulootaani!”

Periaatteen vuoksi