Jalostus rakentuu suunnitelmallisten kasvattajien varaan

Julkaistu aiemmin Suomen Koirankasvattajat ry:n SuKoKa
Kasvattaja-lehdessä 2/2004

Esittele itsesi!

Olen Jetta Tschokkinen, toimittaja ja valokuvaaja Lohjalta. Ensimmäinen irlanninterrieri tuli minulle opiskeluaikoina.

Oletko sukusi ensimmäinen koiraihminen?

Kyllä niin voisi sanoa. Lapsuudessani meillä oli karjalankarhukoira, mutta sen jälkeen ei koiraa saatu lukuisista pyynnöistä huolimatta. Niinpä minulla on nykyisin useampia. Siskoni Annen kanssa kasvatamme samaa rotua.

Millainen on kasvattajan asema Suomessa?

Pidän ongelmallisena sitä, että Kennelliitto haluaa olla jokaisen koiranomistajan kaveri ja polkea kasvattajaa siinä samalla. Jäsenmaksut ovat kohtuullisen edulliset, mutta rekisteröintimaksuja nostetaan tämän tästä. Kun suurin osa liiton tuloista tulee jäsenmaksuina ja rekisteröinteinä sekä dysplasialausuntomaksuina, näyttää siltä, että pieni joukko kasvattajia vastaa suurimmasta osasta tliiton uloja. On hyvä, että meillä on SuKoka, sillä liittomme ei juurikaan panosta kasvattajien koulutukseen yms. Ihmettelenkin, miksi kasvattajat loistavat poissaolollaan monesta tilaisuudesta, mutta passiivisuus on ajalle leimallista ja monilla yhdistyksillä on hiukan sama tilanne.

Mitkä ovat kasvattajan oikeudet ja velvollisuudet?

Minulla on oikeus suojella pentujani joutumasta laumaan (perheeseen), jossa on heikko johtaja ja huono laumadynamiikka. Mielestäni minun ei siis tarvitse kasvattajana tuottaa lemmikkikoiria ihmisille, vaan voin keskittyä laatuun enkä määrään. Minulla ei kuitenkaan ole oikeutta asettaa suuria vaatimuksia kasvattien perheille, mutta jos saan houkuteltua heidät mukaan koiraharrastukseen, olen iloinen. Nostan hattua uusille, nuorille koiranomistajille, jotka reippaasti lähtevät etsimään koiralleen sopivaa harrastuslajia. Velvollisuuksista pidän itsestäänselvänä sitä, että olen pennunostajien apuna ja käytettävissä ongelmatilanteissa, autan trimmauksissa ja opastan näyttelyharrastuksen saloissa. Kun ihminen hankkii koiran minulta, hän saa samalla myös käyttötuen.

Mitkä ovat mielestäsi jalostuskoirien tärkeimmät kriteerit?

Meillä on onneksi rotu, jonka lähes kaikki yksilöt ovat avoimia ja mukavia. Niinpä hyviä luonteita ei tarvitse taskulampulla etsiä. Muuten tietenkin arvostan jalostuskoirassa oikeaa tyyppiä ja kokoa sekä terveyttä, rodunomaista rakennetta, hyvää turkkia ja helppoa trimmattavuutta.

Millainen on koiranäyttelyiden vaikutus kasvatustyöhön ja miten koet tuomareiden vastuun rodun kehityksestä?

Tuomareissa on suuria asiantuntijoita ja sitten vähän pienempiä. Ei joku ensimmäisiä kertoja arvosteleva, joka laittaa koirat järjestykseen korvien perusteella piittaamatta hitustakaan rakenteesta ja liikunnasta voi olla suuri mielipidejohtaja, ja mielestäni ihmiset osaavat varsin hyvin asettaa tällaiset tuomarit omalle paikalleen. Meidän rodussamme saattaa silloin tällöin käydä niin, että joku tuikitavallinen koira voittaa yhden kerran korkeita näyttelypalkintoja ja katoaa sitten unohduksiin. Onhan se mukavaa omistajalle, mutta rodun kannalta sillä ei ole juuri merkitystä, eikä koira siitä paremmaksi muutu. Mielestäni meillä Suomessa tai Pohjoismaissa ei mennä niinkään paljon sen viimeisimmän voittajan perässä kuin esimerkiksi Englannissa. Jos joku siellä tuo jostain ulkomailta koiran ja se pärjää, sillä on heti paljon astutuksia ja lähes kaikki syntyvät pennut ikäluokassa ovat puolisisaruksia. Meillä täällä on enemmän variaatiota, vaikka joskus joidenkin kasvattajien jalostuspäätökset kieltämättä kummastuttavat! Valitettavasti siitoskoirien lainaaminen tänne ulkomailta, esimerkiksi rodun kannalta merkittävästä maasta eli Yhdysvalloista on tätä nykyä lähes mahdotonta, kun typistetyn koiran kanssa ei voi kilpailla.

Mikä on kasvattajan vastuu rodun kehityksestä?

Näkemykseni on varmasti melko kerettiläinen, mutta nykyään en koe yhden-kahden pentueen teettäjiä mitenkään uhkaksi. Noista pentueista harva tulee jalostukseen myöhemmin, joten rodun kannalta niillä ei ole mitään merkitystä. Huonosti pentujensa jälkihoidon ja käyttötuen hoitavan kasvattajan pennut ovat ikävä kyllä kuitenkin hieman heitteillä ja usein ne herättävät negatiivista huomiota maailmalla, joten ne vaikuttavat rodun maineeseen.
Kasvattajat, joilla on pitkän tähtäimen suunnitelmia ja jotka toteuttavat aikeensa laadusta tinkimättä, ovat niitä joiden varaan rodunjalostus rakentuu. Täytyy kuitenkin muistaa, että kasvattajat voivat kasvattaa vain niillä koirilla, joita heillä itsellään on. Koko rotuun heillä ei voi olla vaikutusta.

Miten tärkeitä näyttelymeriitit ovat jalostuskoiralle?

Näyttelyvoitot eivät periydy, mutta jos naapurimaassa on rodun ehdoton huippukoira, typeräähän olisi jättää se käyttämättä! Yleensä käyttämäni nartut ovat olleet vähintään Suomen muotovalioita, mutta on sattunut niinkin, ettei niitä serttejä ole syystä tai toisesta tullut, ja silti niillä pentueilla on päästy eteenpäin. Täytyy vain katsoa, että yhdistää keskenään yhteensopivia yksilöitä. Urospuolelta vaadin kuitenkin hiukan enemmän – vaikeaa on keskeneräisestä koirasta nähdä, mitä siitä kehittyy, siksi uros saisi olla mielellään jo aikuinen.

Miten valitset pentueen parhaan?

Pentuja katsellessa joku niistä alkaa yleensä erottua jo kohtuullisen nuorena. Joku pentu vain valikoituu käteen kerta toisensa jälkeen. Kolmiviikkoisesta alkaen, kun pennut osaavat seistä, rupean silloin tällöin katsomaan niitä pöydällä. Tavallisesti laatikossa saatu vaikutelma vain vahvistuu pöydällä. Katson pään muotoa, kaulaa, lapoja ja raajojen kulmauksia. Hyvä irskinpentu seisoo tukevasti jaloillaan ja on viisiviikkoisena mittausuhteiltaan aikuisen kaltainen, joten siinä vaiheessa voi tehdä johtopäätöksiä tulevasta kehityksestä. En ole useinkaan valinnut itselleni väärää pentua omasta pentueestani, sen sijaan muiden kasvattajien pentueista, joita saa seurata vain hetken, valinnan tekeminen on paljon vaikeampaa. Yritän välttää muiden pentujen arvioimista vain lyhyen näkemisen perusteella.

Miten tärkeänä pidät perinnöllisten sairauksien vastustamista ja miten itse huolehdit siitä?

Rodussa on jo vuosia ollut tekeillä geenitutkimus hyperkeratoosigeenin löytämiseksi. En kuitenkaan usko, että käytettävissä olevalla materiaalilla tuo testi koskaan tulee käyttöön. Jo nuorena kasvattajana otin selvää, miten sairaus periytyy, mistä koirista ja linjoista se tulee ja sen jälkeen vältin niitä. Viimeiset hyperkeratoosikoirat ovat Suomessa syntyneet 1980 ja 1981; itse en ole koskaan kasvattanut ainoatakaan tassuvikaista (kop kop!). Kystinuriaa (virtsakiviä) on esiintynyt Suomessa muutamassa koirassa; ongelma on vähäinen verrattuna moneen muuhin maahan. Luusto- ja silmäsairauksien suhten irskit ovat terveitä, tosin koiria on tutkittukin vähän, mutta en näe syytä lähteä laajamittaisesti kuvaamaan niitä.

Asuvatko koirasi kotona vai kennelissä, mitä ne syövät ja miten ne treenataan?

Koirat asuvat kotona ja nukkuvat omissa sängyissään. Koirilla on tarha, jossa ne saavat oleskella sään salliessa. Myös piha on aidattu. Lenkillä käymme kolme kertaa päivässä, satoi tai paistoi. Jo pentuja vien mielelläni metsään kävelemään, ne oppivat siellä hyvin seuraamaan ihmistä. Koirat syövät kuivamuonaa ja lisäksi jauhelihaa, vihanneksia ym. Treenaamiseksi riittää muutama harjoitus ulkona näyttelyhihnan ja namien kanssa.
 Mejän harrastaminen tietenkin vaatii harjoitusjälkien ajamista. Nuorien koirien kanssa tehdään lyhyitä ja helppoja, kokeneempien kanssa vaikeampia. Harjoituksissa en aja koskaan koejäljen mittaisia täyspitkiä jälkiä, vaan yritän pitää harjoitukset vaihtelevina.

Teetkö yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa?

Ilman muuta, eniten Ruotsin suuntaan. Myös USA:n suunnalle on tiiviit yhteydet. Ylipäätään kansainvälisten areenoiden seuraaminen on näin pienessä rodussa ensiarvoisen tärkeää. Rodun tehollinen populaatio on kaikissa Pohjoismaissa synkeän suppea, mutta yhteistyöllä, viisailla tuonneilla ja lainoilla selvitään. Kasvattajilla Suomessa on melko hyvät keskusteluvälit, ja toimeen tullaan, avoimuutta ja suunnitelmallisuutta toivoisin kyllä lisää.

Mitkä ovat mainitsemisen arvoisia kasvattejasi ja miksi juuri nämä koirat?

Ensimmäinen kansainvälinen valio on tietenkin mieleenpainuva, KANS & SF & N MVA Fardarrigh Cloak´n´Dagger oli ensimmäisestä pentueestani 1986. SF & EST MVA Fardarraigh Heatwave Beat oli varsin edustavan pentueen paras uros. Jenkkiurokseni KANS, FIN, EST & PORT MVA Braemoor´s Finn Againin jälkeläisistä tulee mieleen FIN MVA Fardarrigh Lethal Weapon. FIN & F MVA Fardarrigh Just A Must oli Vuoden Irski 1992. FIN & S MVA Fardarrigh Northern Xposure oli mielestäni jumalaisen kaunis narttu, valitettavasti se kuoli nuorena.
Nuoremmista koirista arvostan suuresti omaa urostani FIN & DK MVA Fardarrigh Spiked Sodaa, joka oli 2000-luvun voitokkain irski Suomessa. Pidän myös T-pentuetta onnistuneena, joukossa on kaksi kansainvälistä valiota, Fardarrigh Twin Cam Suomessa ja Fardarrigh Tomahawk Moskovassa 1). Twin Cam oli vuoden 2003 voitokkain irski Suomessa.
T-pentujen jälkeen olikin kahden vuoden tauko – V-pennut tulevat kehiin tänä kesänä. Kasvatustyötäni on kaiken aikaa häirinnyt joko opiskelu, liika työnteko tai yrittäjyys. Koiriin ei ole koskaan päässyt oikein täysillä satsaamaan.
1) Nyt on myös kolmas, Fardarrigh Tawny Teague.