Rotua harrastava yhdistys, johon valitettavasti kuulun, on tehnyt järjenvastaisen päätöksen, jonka mukaan yhdistys ei aseta pentuvälitykseen otettaville pentueille minkäänlaisia terveystarkastussuosituksia. Huomaa, että on kysymys suosituksista, ei ehdoista, sillä rotu ei ole mukana PEVISAssa (perinnöllisten sairauksien ja vikojen vastustamisohjelma).
Vuotuiset arkistot: 2011
Helteinen toukokuun päivä Etelä-Ruotsissa vuonna 1995. Ruotsalainen kollega kysyy, voinko viedä yhden hänen kasvateistaan kehään, mutta kyseessä ei ole mikään kunniatehtävä. Hän ei itse halua esiintyä tämän hellanteltun narun päässä.
Näyttelyyn valmistautuminen, osa 2: Kehäkuviot ovat kivoja!
Nätti frisyyri on terrierin kruunu ja eritoten irlanninterrierin, joka kuuluu tarkan terrieritrimmauksen vaativiin rotuihin. Näyttelyn alla käydään trimmaajalla ja laitellaan karvoja kuntoon useampaankin kertaan. Monelta kuitenkin saattaa unohtua se kehäkäytöksen ja yhteistyön opettelu. Siihen tulisi käyttää aikaa paljon enemmän kuin siihen karvojen tupsutteluun.
Näyttelyyn valmistautuminen, osa 1: Trimmaus on vain puolet esivalmisteluista
Koirien esittäminen on taitolaji, ja sitä pitää harjoitella. Koira tietää mitä siltä odotetaan, se esiintyy iloisesti ja itsevarmasti ja esittäjällä on mukava, varma olo.
28 vuotta koirien esittämistä – väärin
Kasvatuksen kukkaniityllä törmää niin pistäviin ohdakkeisiin kuin kaikki moraalisäännöt unohtaneisiin kilpailijoihinkin.
My hole life
“Löysin tuolta naapurin pihan perältä loistavan jalostuskoiran, ei ole mikään turha shamppiooni, mutta kerää mustikat, lypsää lehmät, kaitsee lapset, käyttöominaisuuksia on vaikka muille jakaa ja tervepäinenkin se on, siinäpä loistava jalostuskoira, kyllä minä osaan ne kulmaukset itse katsoa ilman tuomareitakin.”
Monipuolisesti dokumentoitu jalostuskoira kunniaan!
Joskus männävuosina kirjoitin vanhassa blogissani, että aloittipa sitä kasvatustyönsä millä nartulla tahansa, tulevat vuodet kertoisivat siitä aika tavalla lisää ja loppujen lopuksi sitä joka tapauksessa toivoisi, että kyseinen koira ei olisi ollut se kantanarttu.
Jätä se käyttämättä!
Puhun säännöllisin väliajoin uusille koirankasvattajille kasvattajien peruskursseilla. Oikeasti minun pitäisi horista koiran rakenteesta, mutta kyllähän ne raajojen eri osien nimitykset nyt äkkiä opitaan, niin ettei kompakysymys takalavoista saa enää ketään pyörryksiin. Koska pakolliset kallon luut ja hammaskartat ovat äkkiä hanskassa, käytän osan minulle suodusta ajasta puhumalla rotujen muuttumisesta aikojen saatossa. […]
