Nätti frisyyri on terrierin kruunu ja eritoten irlanninterrierin, joka kuuluu tarkan terrieritrimmauksen vaativiin rotuihin. Näyttelyn alla käydään trimmaajalla ja laitellaan karvoja kuntoon useampaankin kertaan. Monelta kuitenkin saattaa unohtua se kehäkäytöksen ja yhteistyön opettelu. Siihen tulisi käyttää aikaa paljon enemmän kuin siihen karvojen tupsutteluun.
Karvan suhteen valmistautuminen alkaa jo 8-12 viikkoa ennen näyttelyä, jolloin, jos aloitetaan ylipitkästä pehkosta, koko vanha turkki tulisi ottaa alas huolellisesti (ottaa alas = nyppiä pois kokonaan, niin että koiralle jää joko pelkkä pohjavilla tai eri-ikäisistä kerroksista koostuva tumma uusi karva). Myös koiran jalat ja parta, joissa on tarkoitus olla pidempää karvaa (ns. furnishings) nypitään lyhyiksi, mutta kokonaan puhtaiksi ne nypitään vain jos karva on erityisen huonolaatuista. Parran ja jalkakarvojen kasvu kestää kauan, joten on käytettävä harkintaa. Tämän jälkeen koira käydään uudelleen läpi neljän viikon kuluttua, jolloin nypitään tarkkaan pois pohjavillan tai lyhyen uuden turkin päälle kasvanut epäsiisti nukka tai muut harottavat ei-toivotut karvat.
Tämän jälkeen koira pitäisi taas käydä läpi kokonaan 2-3 viikon kuluttua, ja sen jälkeen taas 2-3 viikon kuluttua jne. Tätä kutsutaan turkin rullaukseksi (rolling coat). Tekemällä tunnin parin verran töitä muutaman kerran kuussa saadaan koira pysymään kohtuullisen siistinä vaikka ympäri vuoden. Näyttelyn valmistauduttaessa toki vaaditaan osaavaa yksityiskohtien hiomista, mutta trimmaamalla vähän ja usein koiralla on upea ja runsas, kiiltävä, suojaavan ihomyötäinen karva vaikka ympäri vuoden.
Siihen aikaan kun hankin ensimmäisen irskini, rodussa oli perinteenä, että koirat saivat kasvattaa pitkän talviturkin ja ne nypittiin puhtaaksi vasta keväällä. No, sisällähän ne asuvat – tuskin ne tarvitsevat mitään törkeän näköistä liuhuturkkia, joka loppujen lopuksi vain kiusaa ja kutittaa. Irskillä ei ole luonnollista karvanlähtöä, mutta se ei tarkoita ettei karvaa irtoaisi. Kyllä todellakin sitä irtoaa, mutta valitettavasti ei tasaisesti ja siististi, vaan sieltä täältä sen mukaan, mitkä kohdat koirasta kuluvat eniten, mitä kohtaa se kapsuttaa jne. Irtokarvaa on kohta pitkin nurkkia ja huonekaluja, ja kulkukoiramainen ulkonäkö kirvoittaa vastaantulijoista hilpeitä kommentteja tyyliin: “Ja mitähän rotuja tässä veijarissa on?”. Kaiken lisäksi vanha karva aukeaa ja päästää tuulen ja sateen nahkaan saakka. Se ei suojaa koiraa yhtään.
En pidä siitä, että koirat näyttävät epäsiisteiltä, ja näyttelyissä käyminen on ihan hyvä tekosyy pitää ne karvassa kaiken aikaa. Usein toistuva trimmaaminen myös pitää turkin kerroksellisena. Terrierin karvatuppi alkaa heti kasvattaa uutta karvaa, kun vanha irtoaa tai irrotetaan. Tupella ei siis ole lepokautta. Kun koiraa nypitään usein, turkissa on useita eri-ikäisiä karvakerroksia. Vanhassa mallissa kaikki karvatupet tyhjennettiin yhtä aikaa ja niinpä koira oli trimmaukseen jälkeen pohjavillalla ja ne pohjavillattomat kaljuja. Pohjavillakaan ei juuri suojaa tai lämmitä, saati pelkkä nahka. Koko karva kasvoi taas kerralla yli ja taas oltiin nakumallin kanssa liikenteessä.
Ensimmäisellä koirallani karvan kasvu kesti nyppimisestä täyteen loistoonsa päivälleen kuusi viikkoa. Sen jälkeen koira oli näyttelykunnossa tasan kaksi viikkoa, jonka jälkeen turkki oli auttamatta ylipitkää, eikä mitään ollut tehtävissä. Oli vain odotettava, että karva joskus kasvaa niin pitkäksi, että se suostuu irtoamaan, minkä takia koira oli vähintään puoli vuotta ruma pörrö. Sittenkin sitä sai vetää kädet verillä.
Koska opettelin itse trimmaamaan aika pian, vaikkakin näyttelyviimeistelyt jätin osaavammille henkilöille, ymmärsin nopeasti etten halua kasvattaa tällaisia kumiturkkeja. Kiinnitin alusta lähtien ja kiinnitän yhä paljon huomiota turkin laatuun, väriin ja rakenteeseen.
Näyttelyviimeistely
Jos pohjatyöt on tehty hyvin. näyttelyviikolle jää vain viimeistely. Tämä vaihe jää valitettavan usein tekemättä, ja monta kilpakumppania katsoessani olenkin ihmetellyt, miksi luistellaan juuri niistä kaikkein tärkeimmistä parista tunnista! Sillä sen verran se vähintään aina kestää. Kuinka monta kertaa olenkaan sanonut: “Tämähän on siisti, ei tässä varmaan mene kauaa” ja sen jälkeen nysvännyt vähintään 2,5 tuntia. Usein vielä paljon kauemminkin, koska muiden ihmisten käsitys vaadittavien toimenpiteiden laajuudesta voi kovasti poiketa omastani. Kerran viimeistelin kasvattiani nelisen tuntia, jonka aikana otin siitä kokonaisen kerroksen alas joka puolelta ja lisäksi tein ne terrierin pakolliset pää-kaula-korvat-peppu-lavat-siistimiset.
Trimmaajan kannalta viimeistelytunnit ovat kaikkein palkitsevampia, sillä niiden aikana arkikoirasta sukeutuu näyttelykehien terävännäköinen, tyylikäs punaturkki. Tarkoituksena on, että koirasta ei törötä yksikään ylimääräinen karvatupsu ääriviivoja häiritsemässä. Kaula, erityisesti kaulan sivut, joissa karvan kasvusuunta vaihtuu muodostaen rajalinjan, kaulanalus, päälaki, posket ja korvat ovat tärkeimmät. Toiseksi tärkeimmät ovat hännän takapinta, peppu ja käpälät. Nämä kaikki siistitään tarkasti. Kynnet leikataan, hampaat puhdistetaan.
Yleensä joka kerta, kun koira tulee trimmiin – nykyään trimmaan vain omia kasvattejani – koiralla on pitkät sapelikynnet, kakkaa peräaukon ympärillä ja vaikkua korvissa. Usein jopa hammaskiveä. Näiden siistiminen ei ole mitään trimmaajan hommaa, vaan jokapäiväistä hoitoa, joka kuuluu omistajalle.
Työvälineet
Trimmaaja tarvitsee hyvät työvälineet. Kelpo trimmausveitsi maksaa noin 60-70 euroa. Itse pidän amerikkalaisista Pearson-veitsistä, mutta hassumpi ei myöskään ollut toinen jenkkimerkki Chris Christensen. Kannattaa katsoa löytyykö veitsiä ulkomaanreissuilla. Itse ostan ainakin pari kolme joka kerta, kun käyn Yhdysvalloissa. Veitset nimittäin eivät kestä ikuisuuksia varsinkaan, jos niitä joutuu käyttämään likaisiin tai hiekkaisiin turkkeihin. Se paras grippi katoaa ja veitsestä tulee tehoton.
Veitset valmistetaan käsityönä ja niitä saa hieman eri tavoin hammastettuina erilaisille alueille. Terät voivat olla eri pituisia riippuen työn tarkkuusasteesta. Kahvamallejakin on erilaisia ja vieläpä vasenkätisille omansa. Kannattaa ostaa melko tiheästi hammastettu veitsi, jolla saa hyvin tehtyä kaulat, korvat, päälaet ym. Tällainen on esimerkiksi Pearson Extra Fine.
Eräs ystäväni kokeili kerran paremman puutteessa hienohampaista rautasahan terää, ja se osoittautuikin varsin hyväksi vempeleeksi – halpojakin ne ovat. Terä kannattaa katkaista 2-3 osaan. Mikään ergonomian riemuvoitto se ei todellakaan ole, mutta sopii erityisesti lyhyiden alueiden trimmaamiseen. Jälki on yllättävän hyvä varsinkin jos koiraa trimmataan hyvin useasti.
Tärkeintä on, että veitsi ei katkaise! Se ei saa olla terävä eikä nyrhiä karvaa poikki. Tästä syystä aloittelijoille suositellaan extra fine -luokan teriä, ne eivät uutenakaan tee turkille vahinkoa. Parin euron peltiveitset kannattaa jättää kauppaan. Veitsiä ei pidä pudotella lattialle ja muutenkin niistä kannattaa pitää hyvää huolta.
Mitään furminatoria tai muuta pikatrimmausihmettä ei todellakaan pidä ostaa! Ne leikkaavat karvaa ja pistävät sen yhdessä vilauksessa täysin pilalle. Älä hanki irskiä, jos et aio trimmata sitä taiteen sääntöjen mukaan! Ja jos et itse jaksa tai pysty, vie koira trimmaajalle. ÄLÄ LUISTA turkinhoidosta!
Trimmaaminen tapahtuu niin, että otetaan pieni nippu karvoja peukalon ja veitsen terän väliin ja vedetään karvan kasvusuuntaan. Yleensä rungon siistiminen aloitetaan niskasta ja edetään sitten selkää pitkin eteenpäin. Järjestyksellä ei ole suurta väliä, kunhan käy koko koiran läpi tasaisesti eikä hampsi sieltä täältä! Tulee myös muistaa, että hommassa ei voi pitää mitään parin viikon luovaa taukoa, koska se näkyy turkissa. Yleensä kannattaa tehdä ainakin niska, selkä, lavat, kyljet ja reidet kerralla.
Lisäksi tarvitaan hyvät sakset. Kalleimmat mallit maksavat reilusti yli satasen, mutta hieman pienemmälläkin rahalla saa melko toimivat. Terien tulee olla kapeat ja suorat. Ohennussaksia en juuri käytä.
Saksia käytetään ainoastaan käpälien reunojen siistimiseen, karvojen leikkaamiseen polkuanturoiden välistä, peräaukon ja sukuelinten seudun siistimiseen ja mahdollisesti hännänpään pyöristämiseen. Muihin kohtiin ei kosketa saksilla.
Vielä tarvitaan hyvät kynsisakset ja teräskampa, mieluummin ilman kahvaa ja noin 20 cm pitkä. Näyttelyssä taskussa on usein lyhyt, noin 10 cm pitkä malli. Piikkisuka on hyvä jalkakarvojen ja parran kampaamiseen.
Tärkein väline on tietenkin trimmauspöytä. Ei pidä ostaa liian isoa, koska sen ääressä kurotellessa alaselkä rasittuu ja koira pakittaa karkuun toiseen laitaan. Koko, jolla koira mahtuu juuri seisomaan on hyvä, pöytä ei ole mikään jalkapallokenttä. Halvimmillaan pöytiä saa noin 70 eurolla; itselläni on tällainen kevyt halpamalli matkoilla mukana, ja kotona on kunnon järkäle, jonka pöytälevykin on 4 cm paksu ja jalat tukevat kuin norsulla. Se ei huoju eikä tutise ja on palvellut minua uskollisesti jo parikymmentä vuotta. Siitä maksamani markat ovat todella olleet loistosijoitus. En koskaan jätä pöytää ulos sateeseen enkä säilyttele sitä kosteissa tiloissa.
Pöytään kiinnitettävä apukäsivarsi eli ns. hirttopuu on avuksi, jos koira ei itsekseen pysy pöydällä. Koira ei todellakaan hirttäydy siihen, vaan se oppii nopeasti, että kannattaa olla melko iististi. On hyvä laskea välillä kaulahihnaa löysälle niin että koira pääsee istumaan ja makaamaan. Koiraa kannattaa myös välillä käyttää ulkona oikomassa koipiaan tai antaa sille muuten pienen tauon.
Tauon aikana ei kannata muuten pestä käsiään, koska vesi pehmittää ihon ja työn jatkaminen voi olla epämiellyttävää!
Ne taiteen säännöt
Tämä nätti trimmauskaavio löytyy itca.info eli Amerikan irskiyhdistyksen sivuilta:
Se ei valitettavasti ole mikään taide-elämys, mutta siitä selviää pääpiirteittäin, mitkä alueet nypitään aivan lyhyiksi, mitkä jätetään hieman pidemmiksi ja minne jätetään pisintä karvaa. Yläkuvan mukaan siis runko ja reidet kintereeseen saakka nypitään vaiheessa 1, häntä, niska ja lavat vaiheessa 2 ja kaulan alapuoli, posket, päälaki ja korvat vaiheessa 3.
Kaavio siis kertoo, miten karvan pituutta kontrolloidaan ajoittamalla trimmaus sopivaan ajankohtaan ennen H-hetkeä. Jokaisen koiran kasvankasvu on yksilöllistä, joten systeemin hyödyntäminen vaatii kokemusta. Esim. vaihe 2 tehdään tässä noin 10 päivää vaiheen 1 jälkeen ja vaihe 3 taas noin 10 päivän kuluttua.
Itse en oikein usko tähän trimmaustapaan, vaan mottoni on “vedä vähän ja usein”. Kuvasta voi kuitenkin luntata mitkä alueet vedetään kaikkein lyhimmiksi jne.
Pesu
Irskiä ei tarvitse juuri koskaan pestä – jollei se sitten hyppää johonkin lietelammikkoon tai kieriskele jonkun mukavan lenkkeilijän jätöksissä. Jenkeissä kuitenkin uskotaan suuresti pesuun ja puhtauteen ja koiria, varsinkin niiden partaa ja jalkakarvoja pestään ja lähmitään niihin jos jonkinlaista ainetta. Meillähän moinen kemia ei ole sallittua – ei tosin sielläkään, mutta siitä ei piitata – ja meillä karvasta saa löytyä korkeintaan shampoon ja hoitoaineen jäämiä.
Jalkojen pesu auttaa kuin auttaakin karvan kasvuun varsinkin hyvin karkeilla koirilla, joilla sitä tavaraa ei tahdo oikein itsekseen syntyä. Yleensä laineikkaisiin turkkeihin yhdistyy hyvä ja runsas jalkakarva ja trimmajan tehtäväksi jää nyppiä jalat suoriksi ja muotoon. Tämän takia tämä sinänsä virheellinen karvatyyppi onkin suurta huutoa nykyään! Rotumääritelmähän puhuu suorasta, karkeasta ja ihonmyötäisestä karvasta.
Oikeanlaatuinen, suora, karkea karva taas on jalkakarvojen kannalta huono, koska karva kasvaa hitaasti ja se vähäkin tahtoo joko katkeilla tai irtoilla. Tällaista koiraa auttaa jokaviikkoinen jalkojen ja parran pesu – korkealaatuinen shampoo, joka huuhdellaan huolellisesti pois, ja kunnollinen proteiinihoitoaine, joka mieluusti saa osittain jäädä karvaan pitämään sen pehmeänä ja estämään katkeilua. Tätä niukkaa jalkakarvaa täytyy myös nyppiä koko ajan, koska vain nyppiminen runsastuttaa.
Kaiken kaikkiaan turkinhoito ja trimmaaminen ei suinkaan ole mitään rakettitiedettä, vaan ohjelmanumeron oppii kyllä normaalijärjellä varustettu omistaja varmasti itsekin tekemään. Irskinomistajissa on niitä, jotka antavat koiransa kävellä ympäriinsä muistuttaen heinäsuovaa, ja myös niitä, joille koira ei koskaan ole liian siisti. Kun harvinaisen rodun kanssa ollaan aina maailmalla rodun käyntikortti, niin aina kannattaa panostaa hyvään ensivaikutelmaan!