Joskus männävuosina kirjoitin vanhassa blogissani, että aloittipa sitä kasvatustyönsä millä nartulla tahansa, tulevat vuodet kertoisivat siitä aika tavalla lisää ja loppujen lopuksi sitä joka tapauksessa toivoisi, että kyseinen koira ei olisi ollut se kantanarttu.
Tuolloin muuan aloitteleva kasvattaja tuohtui kovasti ja totesi itsepintaisesti, että tällä hän nyt aloittaa ja sillä siisti.
Koira, joka on alun pitäen hankittu harrastuskaveriksi ja lemmikiksi, saikin yhtäkkiä arvonylennyksen ja siitä sukeutui, ei ainoastaan jalostuskoira, vaan myös peräti kantanarttu. Hankittaessa on ollut yhdet, ei ehkä niin korkealentoiset kriteerit, mutta yhtäkkiä lemmikki kelpaa huomattavasti vastuullisempaan tehtävään. Kasvattajille ei yleensä tuota vaikeuksia venytellä omia periaatteitaan. Huomataan ehkä, etteivät ne niin jalot ole kaikilla muillakaan.
Valitettavasti kyseinen narttu todettiin silmäsairaaksi. Sairaus on etenevä ja johtaa sokeuteen. Sellaista sattuu vallankin rodussa, jossa koiria ei kovin aktiivisesti ole tutkittu ja jossa suurin osa maailmaa pitää meitä suomalaisia pöhlöinä, kun raahaamme koiria silmätarkastuksiin. Jokainenhan tietää, että tämä on terve rotu! Niinpä maailman ainoat sairaat ovat todistettavasti meillä. (Mutta on muistettava, että muilla ei ole terveitä – heillä on vain tutkimattomia.)
Voisi olla hyvä idea etsiä uusi koti tällaiselle koiralle, joka voi elää vielä pitkään suhteellisen tervettä elämää. Sen paikka ei vain enää ole kasvattajan luona, koska tavallisesti kotona voi pitää vain tietyn määrän koiria. Monella kasvatus tyssää ennen pitkää siihen, että kotona joka sohvaa ja nojatuolia miehittää kohortti virkaheittoja eläkeläisdaameja. Voitte pitää pahana ihmisenä, mutta kokemuksieni mukaan tervepäiset koirat sopeutuvat mainiosti uuteen perheeseen ja nauttivat täysin siemauksin ainoana koirana olemisestaan.
Narttu ehti kuitenkin synnyttää yhden pentueen kalliista tuontispermasta, sillä sairaus ilmenee, kuten monet muutkin silmäsairaudet, vasta varttuneella iällä. Harmillista. Joka ikinen tämän kalliin pentueen koira on jalostuksellisesti käyttökelvoton: ne ovat varmoja kantajia. Rotuyhdistyksen kasvattajasäännöt kieltävät käyttämästä tällaista koiraa. Mikäli rodulla olisi DNA-koe tämän sairauden varalle, sille voitaisiin käyttää toki tervettä ei-kantajaa, jolloin ainakaan ei saada aikaan sairaita, mutta koetta ei ole, eikä tällä hetkellä ole mitään keinoa erottaa terveitä ei-kantajia ja ilmiasultaan terveitä kantajia. Joka tapauksessa kantajakoiran jälkeläisistä puolet on jälleen vuorostaan kantajia, ja viallisen alleelin esiintyminen kasvaa taas populaatiossa.
Mutta ruokahalu kasvaa syödessä: yksi jälkeläisistä aloittaa juoksun ja kasvattaja on rationalisoinut omassa mielessään, että on lukuisia syitä siihen, että sen voisi astuttaa. Emän silmämuutokset eivät ole tyypilliset, toistaiseksi muita sairaita ei ole löydetty, jne jne. Hän pirauttaa minulle, koska minulla on likimain ainoat silmätarkastetut jalostusurokset tässä maassa. Siis sellaiset, joilla on jo jälkeläisiä ja jotka todistettavasti siis “osaavat”, koska rodussa on nykyisin suuri joukko uroksia, jotka eivät ymmärrä juokuaikaisista nartuista hölkäsen pölähtävää.
Asiaa mietittyäni minun on pakko ilmoittaa, että päätökseni on kieltävä. Jos annan urostani tällaiselle nartulle, auki poksahtaa melkoinen matopurkki. Mahdollisesti myös saisin jatkossa kuulla aiheesta joka käänteessä, mutta koska rodussa on muutenkin meininki kuin hullujenhuoneella, se ei ole pääsyy.
Ensinnäkin pari muutakin ihmistä, jolla on ko. pentueesta narttu, katsoo taatusti oikeudekseen käyttää sitä. Yhden pentueen ehkä vielä voi hallita, vallankin jos koko poppoon laittaa EJ-rekisteriin. Mutta kaksi tai kolme? Ehei. Meillä on äkkiä liuta kantajia lisää. Kymmenen tai viidentoista vuoden päästä joku, joka ei ole rodun historiasta niin selvillä, menee ja laittaa yhteen kaksi kantajaa. Joku tai jotkut pennuista saavat molemmilta vanhemmiltaan yhden resessiivisen, tautia aiheuttavan alleelin. Ja näilläkin voi olla jo omia jälkeläisiä ennen kuin koira tutkitaan tai tauti ilmenee jo muuten.
Ymmärrän kyllä pointin, tuontispermaa ja suhteellisen uusista suvuista, niinpä niin, mutta anatomisesti pentueen koirat eivät ole yhtään keskimääräistä parempia.
Itseltäni on vuosien varrella jäänyt käyttämättä muutama aika mukavakin narttu vain siksi, että olen katsonut riskit liian suuriksi. En ole varmasti tiennyt ko. koiraa jonkin sairauden kantajaksi, mutta olen epäillyt, että niin saattaa olla. Koska olen yrittänyt jättää varmistukseksi aina muutaman nartun, ei menetys ole loppujen lopuksi kauhealta tuntunutkaan. Jokaisella kasvattajalla täytyy olla varaa jättää epäilyttävät tapaukset käyttämättä!
Vaikka pentueesta nyt saisikin muutaman tuhatlappusen, kannattaa se kuitenkin jättää teettämättä. Varmaa on ainakin, ettei sen teettämisestä kukaan ikinä tule kiittämään! Olisi parempi hankkia nyt ihan uusi narttu jostakin. Tosin mistä helkutista sen kaivaa, kun mistään päin maailmaa paitsi Suomesta ei saa pentuja tutkituista vanhemmista ja joka ikisessä piskissä on takana muutama sama koira, hankkipa sen mistä tahansa… Sitä paitsi kasvattajat jättävät kertomatta, vaikka suoraan kysytäänkin. Valehtelevat jopa päin naamaa.