Pentuja, pentuja!

Teettäisinkö pennut?

Jokainen kasvattaja törmää joskus näihin väittämiin:

• jokaisella nartulla pitää teettää pennut terveyssyistä
• jokaisella sijoitusnartulla pitää teettää pennut
• kyllä tällä kannattaa teettää pennut, tämä on ostettu oikein kennelistä/ulkomailta
• koirani isä/äiti on valio
• koirani on valio

Väärin!

Yksikään narttu ei kärsi, vaikkei synnytäkään elämänsä missään vaiheessa yhtään ainoata pentua, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Synnyttäminen ei suojaa narttua miltään sairaudelta. Päin vastoin: astutukseen, raskauteen ja synnytykseen liittyy aina suuria riskejä: tulehdus, emän ja/tai pentujen kuolema, keisarinleikkaus jne.
Kasvattajan on harkittava, onko sijoitusnarttu sellainen, että hän haluaa sen todella astuttaa. Moni viisas kasvattaja on jättänyt astuttamatta sijoittamansa nartun, kun se aikuisena ei ole osoittautunutkaan sellaiseksi kuin piti.

Se, että koira on ostettu kennelistä, ei todista mitään. Kennelnimi on vain nimi. Kenneleitä on monenlaisia ja kenneleistä tulee monenlaisia pentuja. Myös ulkomailta varsinkin ensikertalainen ostaja voi saada käsiinsä laadultaan ihan mitä vain. Ulkomaalaisen koiran suhteen on perin vaikea ottaa selvää koiran suvun terveydestä ja luonteesta. Missään nimessä omin päin ei tuontiin kannata ryhtyä.

Hienot tittelit eivät periydy, vaikka ei niistä haittaakaan ole, mutta kaikki on enemmänkin kiinni siitä, että yhdistetään kaksi keskenään yhteensopivaa yksilöä. Upeakin jalostusuros jättää pennuille vain puolet geeneistä. Toinen puoli on nartun varassa. Hienotkin valiot voivat tuottaa sairaita tai muuten heikkoja tai rumia jälkeläisiä.
Mikäli olet sitä mieltä, että voisi olla mielenkiintoista kasvattaa pentue, mieti, mistä oman koirasi hankit. Ei kannata aloittaa keskinkertaisella tai huonolla kantanartulla. Mikäli haluat kasvattaa, satsaa narttuun. Älä haali laumaa keskinkertaisia narttuja, vaan yritä löytää yksi laadukas narttu, jonka varaan voit luoda kasvatustyösi.
Oman koirasi kasvattajan tulee olla ensisijainen auttajasi ja tietolähteesi, kun pentujen aika tulee. Sillä hetkellä kun pentusi syntyvät, sinustakin tulee kasvattaja. Sinunkin täytyy tuntea rotua ja osata neuvoa, opastaa ja kannustaa mahdollisia uusia pennunostajia. Monen viikon ajan teillä käy vieraita perheitä katsomassa pentuja. Pentujen lähdettyä maailmalle sinun on tarjottava puhelintukea, trimmausapua, korvanliimausneuvoja ja mielellään järjestettävä pentutapaamisia. Eikä riitä, että ohjaat ostajia osallistumaan rotuyhdistyksen tapahtumiin, vaan sinun on oltava itsekin mukana.

Moni pentujen teettäjä ei tule ajatelleeksi, että hän on myös moraalisessa vastuussa pennuista koko niiden elämän ajan. Ruljanssi ei pääty siihen, että pennut muuttavat uusiin koteihinsa ja kasvattaja on laittanut rahat taskuunsa (edellyttäen, että niitä jää taskuun laitettavaksi). Kahden ensimmäisen vuoden ajan olet myös taloudellisessa korvausvastuussa, mikäli pennuissa ilmenee vikoja.

Itsestään selvää on, että koirasi on käynyt näyttelyssä ainakin pari kertaa. Jos siinä on jokin oleellinen vika, sillä tuskin kannattaa teettää pentuja lainkaan. Koirasi voi olla hyvä perhekoira, mutta on eri asia, onko siitä jalostuskoiraksi luonteensa, rakenteensa ja terveytensä puolesta.

Valitessasi nartullesi sopivaa urosta olet suuren päätöksen edessä. Raha tai välimatka eivät saa vaikuttaa. Koirasi kasvattaja voi olla se henkilö, joka parhaiten osaa auttaa sinua tässäkin. Rotuyhdistyksen jalostustoimikunta on hyvä apu. Tarkoitus on, että valitset uroksen, jossa ei ole samoja virheitä kuin nartussasi. Mieluiten sen tulisi olla erityisen hyvä juuri noissa kohdissa. Toinen vika ei korjaa toista, esimerkiksi liian suuret korvat eivät korjaudu astuttamalla liian pienet korvat omaavalla uroksella.
Mikäli uroksen omistaja toisensa jälkeen kieltäytyy luovuttamasta urostaan käyttöösi, kannattaa miettiä miksi. Kenties jättää koko tuuma sikseen. Samanrotuista naapurin koiraa ei kannata edes harkita. Oma uros on harvoin hyvä vaihtoehto, koska tarkoituksena on hankkia nartullesi kaikilta osin paras mahdollinen uros. On paljon helpompaa valita kaikista mahdollisista uroksista paras kuin hankkia kotiin omalle urokselle sopiva narttu.

Koko pentupuuha on erittäin suuri, aikaa ja vaivaa vaativa projekti, joka kaikkineen vie monta kuukautta elämästäsi. Eikä se siihen lopu! Siihen ei ryhdytä, jotta ansaittaisiin rahaa (eläinlääkärikulut voivat viedä koko budjetin miinuksen puolelle ja narttuhan voi synnyttää vain yhden epäonnistuneen pennun), jotta lapset saisivat oppia hienoja asioita (menkööt eläintarhaan!) tai naapurit haluavat yhden pennun (entä ne yhdeksän muuta urospentua, jotka opettelevat nostamaan jalkaa keittiössäsi? Jokaiselle niillekin on löydettävä fiksu koti – ja sitä paitsi moni ei sitten haluakaan pentua, kun niitä oikeasti olisi tarjolla).

Koirankasvatus olisi perin simppeliä, jos vain yhdistettäisiin kaksi hyvää koiraa ja saataisiin erinomaisia pentuja. Emme voi ennalta aavistaa, millaisen keitoksen geenit keittävät kokoon. Kasvatustyö on yllätyksiä täynnä: joskus iloisia, joskus ikäviä. Mutta itsehän olemme siihen ryhtyneet.